Elektroniset pelit

TV-pelejä ja pelikonsoleita on ollut 1970-luvulta lähtien. Ensin niitä oli kolikkoautomaatteina ja sitten myös kotikoneina. 1971 julkaistu Computer Space oli ensimmäinen sarjatuotettu ja kaupallinen videopeli ja 70-luvulla ehtivätä tulla myös mm Star Trek, Dungeon ja Zork pelit. Tietokonepelit yleistyivät kotitietokoneiden käytön alkaessa 1980-luvulla, esim. yleiselle Commodore 64 -tietokoneelle oli paljon pelejä.

Käsikonsolipelit tulivat 70-luvulla mm Mattellin autopeli 1976 ja ne olivat suosituimmillaan 70-luvun lopulta aina 90-kuvun alkuun. Elektronisina ja sähköisinä peleinä pitää luetella myös nykyaikaiset flipperit eli pinball-koneet, joista ensimmäinen oli vuoden 1933 Contact, flipperit olivat samalla tavalla 1900-luvun loppuvuosikymmenien aikaa ennenkuin internet ja kotitietokoneet tulivat vyöryen koteihin.

Video ja pelihallienpelit tulivat myös 70-luvulla ja vaikka esimerkiksi meillä täällä Suomessa ei varsinaiset pelihallit koskaan päässeet aivan mainstream kaduille, niin muualla maailmassa yhä vielä erilaiset pelihallit täynnä videopelejä aivan normaalinäky ja nuorison ajanviettopaikka.

Tietokonepelit

Tietokonepelit tulivat 80-luvulla, mutta kukaan ei varmasti voinut arvata eikä ennustaa mitä seuraavien 40 vuoden aikana on tapahtunut. Peleistä on tullut osa arkipäivää ja me voimme pelata pelejä missä vain, sillä lähes jokaisella on taskussaan älypuhelin, jolla voi pelata paljon monimutkaisempia pelejä kuin mitä 80-luvulla oli tarjolla. Tottakai tietokonepelit ovat yhä huipussaan ja pelejä kehitellään koko ajan, mutta tullessaan ne olivat 100% ajanvietettä, kun nykyään tietokonepelit ovat niin koulutuskäytössä, ajanvietteenä kuin jopa peliammattilaisten käytössä ja tietokonepelejä voi pelata missä vain - ei vain tietokoneella vaan myös älypuhelimella ja tabletilla paikkariippumattomasti.

Kolikkopelit eli slot-automaatit

Hedelmäpelit, videopokerit ja muut erilaiset kasinopelit ilmestyivät katukuvaan 1890-luvulla yhdeysvalloissa ja ensimmäinen peli perustui pokeriin ja pelikortteihin - kone yleistyi nopeasti baareissa ja oli alusta alkaen jättimenestys. Ensimmäiset Suomeen tulleet kolikkopelit olivat mekaanisia - kuten pajatso, joka saapui Suomeen 1920-luvulla. Pajatson viimeiset versiot tuotiin Suomen markkinoille 2009 kun Classic Jasso ja Porttipeli esiteltiin pelaajille, mutta lopulta vuonna 2015 pajatsot poistettiin käytöstä ja nykyään niitä voi pelata enää netissä tai mobiiliversioita eri nettikasinoilla.

Hedelmäpelit

Raha-automaattiyhdistyksessä (RAY) heräsi 1970 -luvun alussa ajatus sijoittaa pajatsojen lisäksi myös muunlaisia raha-automaatteja yleisön pelattavaksi. Niinpä RAY anoikin kesällä 1973 sisäasiainministeriöltä lupaa sijoittaa 100 hedelmäpeliä Itä-Uudenmaan paikkakunnille. Lupa heltisi maaliskuussa 1974 jonka jälkeen RAY aloitti kokeilun. RAY:n ensimmäiset hedelmäpelit olivat USA:ssa ja Englannissa valmistettuja laitteita, omaa valmistusta RAY:llä ei tuolloin vielä ollut. Päävoitto Bell Fruitin pelissä oli 10 + 10 markkaa -eli jos sai 3 RAY -apilaa voittolinjalle sai kymmenen markan voiton ja lisäksi seuraavalla kierroksella 10 markan erikoisvoiton. Tämä erikoisvoitto ei kolmen muun tavoin ollut sidottu tiettyyn kuvayhdistelmään.

Hedelmäpelin sisuskalut ja tekniikka ovat muuttuneet täysin laitteen keksimisestä. Nykyisin tietokoneprosessorit säätelevät täysin pelin kulkua ja siitä johtuen pelin tuloksen ei enää välttämättä tarvitse olla sattumaan perustuva. Nykyisin voidaan, myös RAY:n käyttämän satunnaislukugeneraattorilla tapahtuvan rehellisen satunnaisuuteen perustuvan tulosarvonnan lisäksi, käyttää mm. ns. painotettua arvontaa, jossa satunnaislukugeneraattorilla arvottu tulos antaa toisille kiekkojen kohdille toisia todennäköisemmän pysähtymispaikan. Tämä International Game Technologyn (IGT) kehittämä arvontatapa mahdollistaa huomattavan korkeat päävoitot ilman että pelin tulos olisi kuitenkaan etukäteen ohjelmoitu. Mainittakoon, että esim. kaikki Grand Casino Helsingin hedelmäpelityyppiset pelit (ns. kiekkokoneet) käyttävät painotettua arvontaa, ja niissä päävoitot ovatkin jopa useita tuhansia euroja panoksen ollessa pienimmillään 10 snt.

Nettipelit

Internetin kehityksen myötä pelit ovat vähitellen siirtyneet entistä enemmän internettiin ja vielä siitä eteenpäin mobiililaitteille. Entiset tietokonepelit ovat jo useamman vuoden olleet netissä pelattavissa ja niihin on tullut paljon uusia sosiaalisia ulokkeita, joka käytännössä on tarkoittanut peliporukoiden ja joukkueiden kansainvälistymistä, jopa ilman henkilökohtaisia tapaamisia. Monet nykyajan pelit jopa tehdään pelkästään nettin tai mobiiliin.

Nettikasinot

Internet on luonut myös aivan uuden rahapelimaailman, joka alkoi urheilupelaamiseen liittyvien vedonlyöntisivustoje yleistyessä maailmalla ja nettitekniikan ja yhteyksien kehittyessä myös kasinoteollisuus havahtui mahdollisuuksiin, syntyivät nettikasinot. Nykyajan nettikasino on palvelukokonaisuus, joka saattaa sisältää niin vanhanaikaisen urheiluvedonlyönnin, livevedot kuin myös monen urheilulajin suoratoiston, kasinopelit kolikkopeleistä videopokeriin ja kasinon live-pöytäpeleihin. Nykyään kasinopelurin ei tarvitse lähteä pois kotoaan pelatakseen esimerkiksi rulettia tai blacjackiä tai pokeria, livepöytään pääsee jo omalla älyluurilla tai tabletilla missä ja milloin vain - eikä tarvitse edes peleta tuppisuuna vaan voi oikeasti keskustella muiden pelaajien ja pelinhoitajansa kanssa. Seuraava kehitysaskel lienee pelaamisen vienti entisestä enemmän kohti virtuaalitodellisuutta esim virtuaalilasien avulla.

Viime vuodet ovat tuoneet nettipelaamisen oheen myös kokonaan uuden ammattikunnan eli ammattipelurit, eikä nyt puhuta pokeripelaajista vaan pelaajista, jotka pelaavat sellaisia pelejä kuin Dota 2, CS:GO, PUBG, Fortnite- nuoret tietokone- ja kännykkäpelurit saattavat ansaita miljoonia vuodessa - pelaamalla ampumapelejä!